Suomen meriarkeologinen seura ry

Finlands marinarkeologiska sällskap rf

 

 

JÄSENKIRJE  2 / 2004

26.05.2004

 

Ari Pajunen

 

Seuran hallitus

 

Seuran hallitus on kokoontunut tänä vuonna viisi (5) kertaa.

Sen lisäksi maaliskuussa pidettiin seuran vuosikokous.

 

Hallitus toivottaa kaikille jäsenille oikein hyvää kesää ja antoisia sukelluksia!

 

Yhteinen sukellusretki Kronprins Gustav Adolfille

 

Seura järjestää jäsenilleen sukellusretken Kronprins Gustav Adolfin hylylle Helsingin edustalla 13.6.2004. Retki tehdään Vesa Saarisen aluksella. Ilmoittautumiset sihteeri Tuire Jylhälle (sähköpostiosoite yllä).

 

Riian matka

Raimo Jylhä

 

Meriarkeologinen seura teki keväisen seminaarimatkan  Riikaan 11. – 13.4.2004.

 

Kokoonnuimme olympialaiturille ja nousimme lähes aavalaivana tunnettuun Silja Operaan.

Hyteissä piipahdettuamme oli seurueellemme järjestetty laivan konferenssitiloissa mahdollisuus, ei nyt ihan niin pienen purtavan turvin, seurata luentoja Ari Haapasen Högskärin ja Juktenskobbenin hylyillä suoritetuista tutkimuksista ja Vesa Saarisen Sankt Mikaelin uutisia.

 

Seminaariesitelmien jälkeen siirryimme ruokailuun, joka ainakin allekirjoittaneen yllätti positiivisesti, ollen reilusti yli ruotsinlaiva tasoa, kyseessähän oli risteilyalus eikä autolautta. Kahden tunnin makustelun ja seurustelun jälkeen siirryttiin viettämään iltaa aluksen ohjelmaravintolaan seuraamaan ”hetkunketkun” esitystä, jonka sisältöä ei kyennyt millään mieltämään vedenalaisen arkeologian teeman alle. Mutta hyvä niin.

 

Hyvin nukutun yön jälkeen saavuimme Riikaan, jossa osallistuimme linjuribussilla opastettuun kiertoajeluun pääteemana Riika – Jugend kaupunkina. Täytyy arkkitehtuuriin vihkiytymättömänä todeta, että Riikasta löytyy useita hämmästyttäviä kansainvälisestikin maineikkaita jugendrakennuksia. Kivaa oli myöskin kuulla, että latvialaisten vapaudenpatsas seisoo tähtiään pidellen suomalaisella punagraniittisella jalustalla. Syykin siihen oli oppaan mukaan yksinkertainen, koko maasta kun ei kuulemma löydy kiviä juuri muualta kuin asukkaiden sapesta.

Olisi ollut harmillista syntyä moiseen maahan, koska lapsuudenharrastukseni usein liittyivät ikkunoiden tai viattomien pikkulintujen kivittämiseen. Tosin, tulihan sitä paimenpoikana paimenessa lehmiäkin kivitettyä.

 

Tämä Riikan pikahistoria ja arkkitehtuuri pläjäyksen jälkeen tutustui kukin voimiensa sallimissa rajoissa joko paikallisiin kauppias- tai ravintolaelinkeinonharjoittajiin, pääsiäistä kun viettivät sielläkin, jonka johdosta useampikin mielenkiintomme kohde piti ovensa suljettuna.

 

Lyhyen lepohetken jälkeen siirryimme jälleen Operan konferenssitiloihin kaloritankkaukseen ynnä kuulemaan Kalle Virtasen viimeisimmät tutkimustulokset ja suunnitelmat Viron Valgjärven va-kaivauksilta, jonka jälkeen katsoimme kanadalaisyhtiön tuottaman tv-dokumentin koskien Wrouv Marian tutkimuksia. Kyllä selkeästi huomaa, kun tieteellinen dokumentti rakentuu englantilas-amerikkalaisen sapluunan pohjalle. Vauhtia ja dramatiikkaa riittää ja mielikuvitus päästetään suomalaisesta perspektiivistä tarkasteltuna aika vapaastikin valloilleen.

 

Seminaariohjelman jälkeen taas syötiin, ruoka oli jälleen hyvää ja sitä oli riittävästi. Iltaa istuimme mm. pianobaarissa. Omaa mieltäni jäivät askarruttamaan valitettavan lyhyiksi jääneet keskustelut filosofisten ikuisuusteemojen ympäriltä. Lohdutuksena se, että ikuisuuskysymyksistä voi jatkaa koska tahansa, koska ne ovat ikuisuuskysymyksiä.

 

Helsinkiä lähestyessämme punttasimme jo muutenkin täyteen ahdettuihin kupuihimme vielä todella monipuolisen meriaamiaisen ja mielessä häivähti entisen rengin tokaisu erään toisen asian tiimoilta mukailtuna muotoon: ”että syömäänkö tänne on tultu vai puhumaan”. Niin oli ähky olo Helsinkiin saavuttaessa, ettei pariin päivään tarvinnut syödä mitään.

 

 

Sukellusseura H2O:n meriarkeologiatoimintaa

Lyhennelmä esitelmästä Riian matkalla

Ari Haapanen

 

Ari Haapanen Sukellusseura H2O:sta esitteli MAS:n pyynnöstä H2O:n meriarkeologiatoimintaa. Esitys keskittyi seuran kahteen viimeisimpään merimuseon kanssa yhteistyössä toteutettuun projektiin. H2O on osallistunut meriarkeologiaprojekteihin jo perustamisestaan (25 v.) lähtien. Välillä on ollut hiljaisempaa, mutta viimeiset viisi vuotta ovat olleet aktiivisempia. Kahtena viime kesänä on järjestetty dokumentointileirit yksittäisillä hylkykohteilla Hangossa ja Porkkalassa.

 

Vuoden 2002 leiri järjestettiin 14.-24.7. Hangon vesillä. Leirin kohteista oli sovittu keväällä merimuseon kanssa, josta yhteyshenkilönä toimi Maija Fast. Sopivaa leirikohdetta oli pohdittu museon kanssa pitkin talvea. H2O:n puolelta museota olivat asian kanssa ahdistaneet pitkän linjan harrastajat Virmo Merjankari ja Uljas Uromaa.

 

Hangossa oli tehtävänä dokumentoida Hauensuolen lähellä olevan Högskärin saaren kupeessa lepäävää tunnistamatonta hylkyä. Leirin tavoitteena oli saada mahdollisimman tarkka yleiskuva hylystä ja kuvata lisäksi tarkemmin mahdollisia ajoittamista helpottavia tunnistettavia rakenneosia. Lisäksi haluttiin kohteesta mm. täsmälliset sijainti- ja syvyystiedot. Toivotut tulokset oli kirjattu merimuseolta saatuun tutkimussuunnitelmaan. Museolta saatiin myös käyttöön DSM-mittausohjelma, jota käytettiin dokumentoinnissa.

 

Hylky lepää 6-10 metrin syvyydessä sora-/kivipohjalla ja on erittäin pahoin hajonnut. Styyrpuurin puoli on lähinnä lautakasa. Paapuurin puolella on nähtävissä hieman kylkilaudoitusta. Hylky on tasasaumainen ja noin 20 metriä pitkä. Hylyn leveyttä ei pystytty arvioimaan. Hylyn peräsin sijaitsee noin 15 metrin päässä perästä länteen 10 metrin syvyydestä. Hylyn keulapuolella kulkee merikaapeli osittain rakenteiden päällä. Paikalla oli ajoittain erittäin kova virtaus. Kaiken kaikkiaan hylky on niin pahoin hajonnut, että sen muodosta ja alkuperäisestä koosta ei ollut mahdollista saada täsmällistä kuvaa. Yleiskuva hylyn nykytilasta kuitenkin saatiin.

 

Vuoden 2003 meriarkeologialeiri järjestettiin Porkkalassa ns. Juktenskobbenin hylyllä. Hylky sijaitsee Juktenskobben-nimisen saaren rannassa runsaan 20 metrin syvyydessä.

 

Taustatyöt olivat pitkälti samanlaiset kuin edellisenä vuonna. Heti Högskärin raportin luovuttamisen jälkeen alkoivat samat aktiivit ahdistaa museota seuraavan kesän kohteen löytämiseksi. Jo tammikuussa saatiin museolta ehdotus Juktenkobbenista. Maaliskuussa museo teki virka-apupyynnön merivartiostolle, joka kävi myöhemmin keväällä pudottamassa paikalle kaivonrenkaat poijupainoiksi turvallista kiinnittymistä varten.

 

Juktenskobbenin hylky on löytynyt 1999, eikä siellä oltu tehty aikaisempia tutkimuksia. Alustavasti hylkyyn oli tutustunut Pekka Paanasalo. Hän oli myös jälleen laatinut tutkimussuunnitelman kesän leiriä varten. Tutkimussuunnitelman oli kirjattu perustiedot kohteesta sekä kohteella tehtäviksi toivotut työt. Tutkimussuunnitelmaan kirjattuja tehtäviä olivat: paikkatiedot, alueinventointi, luonnospiirros, mittapisteet, mittaukset, pohjapiirros, detaljipiirrokset, kuvaukset, mosaiikkikuva, dendropisteet ja puunäytepisteet. Ennen varsinaisten sukellusten aloittamista piti hylylle saada ankkurointipiste ja opasköysi.

 

Hylystä saatiin piirrettyä varsin tarkka luonnospiirros. Hylyn alue saatiin inventoitua hyvin ja tärkeimmät yksityiskohdat saatiin mitattua ja kuvattua. Hylyn molemmista laidoista ja kölilinjasta tehtiin mosaiikkikuvat digitaalikameralla ja hylyltä kuvattiin useampi tunti videokuvaa.

 

Leirin viimeisenä päivänä löytyi hylystä hylkyyn asetettujen mittojen poistamisen yhteydessä mastonkenkä ja mastonkengässä oleva kolikko. Merimuseolta pyydettiin lupa kolikon nostoon, ja kolikko nostettiin ja toimitettiin museoon. Myöhemmin selvisi, että kyseessä on venäläinen Katariina Suuren aikainen hopeinen 25 kopeekkaa eli "polupoltina" vuodelta 1767.

 

Mastonkengän rahan löytyminen ja nosto olivat sikäli merkittäviä tapahtumia, että ne lopulta tekivät leiristä sen ikimuistoisen tapahtuman, jollaisena osallistujat sen muistavat. Högskärin leiri muistetaan ehkä parhaiten siitä, että paikalla kävi Helsingin sanomien toimittaja, joka oli niin viehättävä, että tapausta muistellaan edelleen kaihoten. Vastaavasti nousi Juktenskobbenin leiri rahan löytymisen myötä pelkästä leiristä, jolla sukellettiin sitä yhtä hylkyä Porkkalassa, leiriksi jolla löytyi mastonkengän raha. Tällaisen huipennuksen tarvitsee mikä tahansa tapahtuma. Varsinkin, kun kyseessä on ihmisten loma, jonka aikana he tekevät ilmaista työtä. On ensiarvoisen tärkeää, että työstä saa palkinnoksi jonkin ainutlaatuisen muiston, joka motivoi tulemaan leirille myös seuraavana vuonna.

 

 

Kolmimastokaljuutti S:t Mikaelin tarkastussukellukset Borstö 1.- 4. 8. 2002

Esitelmä Riian matkalla

Vesa Saarinen

 

Vuonna 1953 löytynyttä S:t Mikael hylkyä on tutkittu useaa otteeseen vuosien varrella. Suomen merimuseon palveluksessa ollut Anna Nurmio jatkoi tutkimuksia 1998 mm. H2O:n ja Kupla Ry:n kanssa . Osana tutkimusta Anna Nurmio perusti kuntoseurantajärjestelmän, jolla pyrittiin kartoittamaan hylyn hajoamisprosessia. Rungossa ja mastossa olevien mittapisteiden etäisyydenmuutokset kertovat rungon muutoksista, joista voidaan päätellä hylyn kunto ja mahdollisesti ennustaa uhkaava sortuminen. Vuoden 2002 sukellusten tarkoituksena oli jatkaa vuonna 1998 aloitettua kuntokartoitusta. Sukellukset tehtiin merimuseon ja kuntoseurantajärjestelmää luomassa olleiden sukeltajien yhteistyönä.

 

Ensimmäisellä sukelluksella vietiin merkkipoiju hylyn kannelle paapuurin puoleiselle laidalle ohjausköysien viereen. Yllättäen hylystä löytyi köysiä, joista ei ollut aikaisempaa tietoa, eikä sukeltajat olleet niitä havainneet 1998 sukellusten yhteydessä. Hylyn yli oli vuoden 1998 tutkimusleirin päätteeksi jätetty kiinnittymisjärjestelmään kuuluvat ohjausköydet. Ne kulkivat hylyn yli, siten kuin ne oli jätetty.

 

Ennen mittauksia kuvattiin hylyn kansi. Näkyvyys oli kohtalainen. Kuvattiin etenkin alue, josta vuoden 1998 esine-nostot olivat peräisin. Kannelle asetellut, aukon peittävät hylyn osat ja kimpituoppi eivät olleet paikallaan. Pääsy kannen alle esineiden löytöpaikalle vaikutti avarammalta kuin vuonna 1998.

 

Mittapisteet on merkitty harmailla muovisilla koodilevyillä. Ne olivat ehjät ja tukevasti paikallaan neljän vuoden jälkeen. Mittauksissa saatiin keskimäärin 13 sentin ero vanhoihin mittauksiin. Suurin muutos oli 38 cm. Melkein kaikki mitat mastoista reelinkiin ovat vuonna 2002 lyhempiä kuin 1998. Odotettu tulos olisi ollut mittojen kasvaminen. Mittojen lyhenemisen selittäisi mastojen painuminen alas tai kannen nouseminen. Molemmat mahdollisuudet tuntuvat epätodennäköisiltä, mutta niille lienee järjellinen selitys.

 

Paapuurin puolen kannelle oli ilmestynyt öljykanisteri. Kuvauksissa näkyy isomaston etupuolella styyrpuurin puolen reelingin vierestä 4 litran öljykanisteria muistuttava vaalea esine, jota ei Nurmion mukaan ollut hylyltä 1998 lähdettäessä. Tämä on mielestäni lisätodiste sille, että hylyssä on sukellettu. Millä asialla sitten lieneekään.

 

Merimuseo on nyt tekemässä kokonaissuunnitelmaa S:t Mikaelin hylyn hoitamiseksi. Toivotaan, että meriarkeologisia resursseja riittäisi tämänkin arvohylyn tutkimiseen. Vapaaehtoisia avustajia varmasti löytyy helpommin.

 

 

Viron Koorkülän Valgjärven paaluasumuksen viime kesäiset tutkimukset sekä kohteella suoritetut viimeisimmät tutkimukset ja niistä valmistuva CD-ROM

Esitelmä Riian matkalla

Kalle Virtanen

 

Syksyllä 1998 käynnistämäni eteläisessä Virossa

Koorkülän Valgjärven pohjalla lepäävän muinaisen paaluasumuksen arkeologiset tutkimukset etenivät viimekesänä vaiheeseen, jossa järven pohjalla sijaitsevalla muinaisjäännöksellä tehtiin pienimuotoisia kaivauksia. Kohteella ei  tätä aikaisemmin ollut tehty varsinaisia kaivauksia, vaikka kohdetta sinänsä onkin jo tutkittu melko pitkällä aikavälillä.

Virolaiset tutkijat ovat jo 1950-luvulla alustavasti tutkineet asumusta ja suorittaneet siellä myöhemminkin pienimuotoisia lähinnä inventoinninomaisia tutkimuksia. Alustavien tutkimusten perusteella suurimman osan kohteesta oletetaan ajoittuvan noin 500 - 600-luvulle Jkr. eli Viron keskiselle rautakaudelle. Kohteen oletetaan olleen pienehkö paalujen varaan rakennettu linnoitettu asuinpaikka keskellä järveä.

Nyt kuudetta vuotta käynnissä olevien tutkimusteni pääasiallisena tavoitteena on varmentaa 500-600 –luvuille ajoittuvan paalujen varaan rakennetun asumuksen jäänteiden fyysinen muoto ja laajuus ja saada siitä mahdollisimman paikkansapitävä ajoitus. Sitä kautta tavoitteena on tuottaa uutta tietoa ihmisten elämästä ja kulttuureista Itämeren alueella menneinä aikoina.

 

Asumus muodostaa laajan vedenalaisen muinaisjäännösalueen, josta on melko vaikeaa ja työlästä muodostaa kokonaiskuvaa näkyvyyden vedessä ollessa sukeltajalle parhaimmillaankin n.5-7 metriä. Asumusta on aiemmin kartoitettu sukeltamalla ja samalla maanmittauksen keinoja hyödyntäen, joten pohjan profiili tunnetaan varsin hyvin ja asumuksesta on jo luotu paikallinen koordinaatisto. Kokonaiskuvaa muinaisjäännöksestä on aiemmin muodostettu  mm. hyödyntämällä takymetrimittauksia, vedenalaista kuvausta digitaalivideokameralla sekä viistokaikuluotaamalla järvi. Viime kesänä suoritetut pienimuotoiset kaivaukset keramiikka- ja puuesine löytöineen täydensivät tältä osin merkittävästi aiempia tietojamme kohteesta. Tähänastisten menetelmien suurin puute on ollut niiden paikallisuus eli toistaiseksi ei ole onnistuttu kartoittamaan koko vedenalaista muinaisjäännöstä kauttaaltaan. Kuluvan kevään kuluessa kohteella tehtyjen ilmakuvausten pyrkimyksenä onkin ollut saada koko vedenalainen muinaisjäännösalue näkymään ilmakuvissa, jotka järveen asetettujen signaalipisteiden avulla voidaan muokata mittakaavaan ja näin saada mahdollisimman tarkka kokonaiskuva koko muinaisjäännöksestä. Signaalipisteet on mitattu takymetrillä ja ne mahdollistavat ilmakuvan oikaisemisen ja mittakaavaan saattamisen sekä stereokuvan valmistamisen kohteesta.  

Tarkan kuvan tekeminen auttaa tulkitsemaan hyvin vaikeasti hahmotettavaa ja laajaa vedenalaista muinaisjäännöstä. Ilmakuvauksen avulla vedenalaisesta tutkimuskohteestamme pyritään  siis saamaan kokonaiskuva jonka avulla pystytään paikantamaan rakenteita ja esineitä toisiinsa nähden. Muodostettava kokonaiskuva lisää huomattavasti mahdollisuuksiamme muodostaa käsitys siitä millainen asumus on joskus ollut. Nyt otetuilla ilmakuvilla pyritään myöskin saamaan Viron karttakoordinaatistoon sidottavissa oleva kokonaiskuva koko vedenalaisesta muinaisjäännösalueesta. Kuvausta varten järven pohjalle sijoitettiin 20 ympyrän muotoista halkaisijaltaan 70 senttimetrin kokoista signalointipistettä joiden sijainti mitattiin takymetrillä järven jäältä. Signalointipisteet näkyvät ilmakuvassa ja kuvan vääristymiä voidaan tällä tavoin oikaista.

Koko tutkimushankkeesta on myös vuoden loppuun mennessä valmistumassa CD ROM, jonka tarkoituksena on selostaa tutkimuksen kulku ja tulokset  mahdollisimman visuaalisesti ja yleistajuisesti suuremmallekin yleisölle.

 

 

 

Gråharunan hylky on saanut suoja-alueen

Maija Fast

 

Lounais-Suomen ympäristökeskus vahvisti 19.5.2004 Museoviraston esityksestä suoja-alueen ns. Gråharunan hylylle. Gråharunan hylky sijaitsee Korppoossa Utöstä pohjoiseen Gråharunan saaren luona. 

 

Kyseessä on tuntemattoman aluksen hylky, joka löytyi 1998 armeijan sukeltajien kuntosukellusten yhteydessä. Hylky on noin 16 metriä pitkä, tammirakenteinen, limasaumainen ja siinä on mahdollisesti ollut kaksi mastoa. Hylyn rakenteet ovat kuluneita ja hauraita. Hylyssä on keramiikka-astioita ja erilaisten ainesosien sulattamisessa käytettyjä upokkaita. Esinelöytöjen perusteella (neljä astiaa on nostettu) hylky on ajoitettu 1500-1600 –lukujen vaihteeseen. Hylyllä on tehty kajoamatonta dokumentointia Suomen merimuseon luvalla ja ohjeistuksella 2001 - 2003.

 

Museovirasto/Suomen merimuseo päätti esittää hylylle suoja-aluetta, koska hylky esineistöineen on kiinnostava ja ainutlaatuinen kulttuurihistoriallinen kokonaisuus. Suomesta tunnetaan vain muutamia 1500-1600 –lukujen vaihteen hylkyjä, ja Gråharunan hylky on niistä ainoa lähes alkuperäisessä tilassa säilynyt. Hylyn rakenteet voivat antaa arvokasta tietoa laivanrakennuksen historiasta. Merimuseon mielestä hylky tulee yrittää säilyttää tuleville sukupolville ja mahdollista tulevaa tutkimusta varten.

 

Gråharunan hylky on neljäs hylky Suomessa, jolle on vahvistettu suoja-alue. Tätä ennen suoja-alueen ovat saaneet  S:t Nikolai-hylky Kotkassa ja S:t Mikael- ja Vrouw Maria-hylyt Nauvossa. Suoja-alue ei merkitse sitä, että sukeltajat eivät saisi minkäänlaista tietoa näistä kohteista; suojelluista kohteista peräisin olevaan kuva- ja muuhun materiaaliin voi tutustua merimuseon arkistossa.

 

Virkistyssukellukset rauhoitetuille hylyille, joita merimuseon tiedossa on noin 700, ovat sallittuja lukuun ottamatta näitä neljää suoja-alueen avulla suojeltua kohdetta. Merimuseon mielestä sukeltajien on tärkeää päästä katsomaan vanhoja hylkyjä; valistustyön välittämän tiedon ja kiinnostavien sukelluskokemusten kautta sukeltajat oppivat arvostamaan vedenalaista kulttuuriperintöä. Vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelun toteuttamiseksi on kuitenkin vapaan sukelluskäytännön vastapainoksi perusteltua rajoittaa virkistyssukeltamista tarkoin valituilla kohteilla muinaismuistolain mahdollistaman suoja-alueen määräämisen avulla. Suoja-alueiden avulla halutaan pitkällä tähtäimellä turvata eri ikäisten ja eri tyyppisten kohteiden säilymistä siten, että ne kuvastavat merenkulun historian vaiheita monipuolisesti.

 

Vahvistetun suoja-alueen rajat näkyvät oheisessa kartassa. Suoja-alueella kielletään kaikki sukellustoiminta ja ankkurointi, joka ei liity vaarassa olevan aluksen meripelastustoimintaan, Merenkulkulaitoksen merenkulun turvallisuutta parantaviin toimiin tai Museoviraston oikeuttamaan tai ohjaamaan sukellus- tai tutkimustoimintaan. Lisämääräyksenä kielletään Gråharuna-saaren käyttö sukellustukikohtana. Suoja-alue ei estä Gråharuna-saarella liikkumista tai saaren käyttöä esim. telttailuun. Suoja-alue ei myöskään estä veneellä kulkemista suoja-alueen läpi.