Suomen kalliomaalaukset
Kirjoittaja: Juhani Grönhagen


Kivikaudella noin 3000-2000 vuotta ennen Kristusta eli Suomen alueella ns. kampakeraaminen väestö, joka hankki elantonsa metsästyksellä ja kalastuksella. Nämä ihmiset koristelivat saviastiansa kampakuvioilla; siitä nimitys tuolle ajalle.

Suomessa on tähän mennessä löydetty yli 60 kalliomaalausta, joissa on kaikkiaan n 450 kuvaa. Valtaosa kalliomaalauksista on suurten vesistöjen varrella Saimaalla ja Kymenlaaksossa; muualta Suomesta niitä ei ole järjestelmällisesti etsittykään. 

Suurempia yli viidentoista kuvan maalauksia Suomessa on toistaiseksi löytynyt vain seitsemän: Ristiinan Astuvansalmi, Laukaan Saraveden Sarakallio, Lemin Kivijärven Ruominkapia, Ristiinan Uittamonsalmi, Suomussalmen Hossan Värikallio, Valkealan Verla ja Puumalan Lieviskä.

Useimmat maalaukset ovat vaatimattomia 1-3 kuvan maalauksia. Muualla Skandinaviassa ja idässä yleisiä kalliopiirroksia, silokallioihin uurrettuja kuvia, ei Suomesta toistaiseksi ole löytynyt.

Suomen kalliomaalaukset ajoittuvat pääasiassa kivikaudelle kampakeraamiselle ajalle. Maalaukset on tavallisesti tehty pystysuoriin vesistöjen varsilla sijaitseviin kallioseinämiin. 

Maalaukset koostuvat erilaisista figuureista, joista yleisimmin edustettuina ovat hirven kuvat. Muita aiheita ovat ihmiset ja antropomorfiset olennot, sarvipäiset ihmisolennot, eläimet, veneenkuvat ja muut esim. geometriset kuviot.

Esihistoriallisesta uskomusmaailmasta
Varhainen pyyntikulttuurin kalliotaide vaikuttaa ensi näkemältä melko realistiselta mutta siitä huolimatta kuvien tulkinta ei ole lainkaan helppoa. Ongelmia aiheutuu kuvien kopiointivaikeuksista, päällekkäisyyksistä ja itse kuvailmaisun merkitysyhteyksien oivaltamisesta. On hankalaa tietää, mitkä kuvat on käsitettävä konkreettisiksi ja mitkä erilaisiksi symboleiksi.

 Monet symboli-kuvat toistuvat samankaltaisina laajoilla maantieteellisillä alueilla mutta niiden merkitys saattaa eri kulttuureissa poiketa. Kalliokuvien aiheet jakautuvat elollista ja elotonta ilmaiseviin kuviin.

Elolliset kuvat muodostuvat eläin- ja ihmishahmoista. Eläinkuvat jakautuvat edelleen hirvikuviin, joita on eniten ja muita eläimiä esittäviin kuviin. Eläinhahmot voidaan jakaa vielä realistisesti ja tyylitellysti kuvattuihin. Paitsi ihmis- ja eläinhahmoja on kuvattu myös näiden osia eli kämmeniä ja tassuja.

Elotonta ilmaisevia kuvia ovat esimerkiksi veneet ja abstraktiset merkit, joista jälkimmäisiä on useampaa tyyppiä. Hirvihahmojen ja tavallisten ihmishahmojen runsas esiintyminen osoittaa, että kysymyksessä on perimmältään ihmisen ja pyyntieläimen suhde. Erikoisilla tunnusmerkeillä varustetut ihmiskuviot on selitettävä hirvi-ihminen -suhteen järjestymistä kuvaaviksi.

Pyyntikulttuureissa uskonnon ja käytännön elämän nivoutuminen yhteen näkyy selvimmin ihmisen suhteessa toimeentulonsa lähteeseen eli luontoon. Luonnon hyväksikäyttöä ohjaavat erilaiset supranormaalit olennot kuten henkiolennot, pyyntieläinten lajinhaltiat jne.

Eläinten ja ihmisten lisäksi myös elottomilla luonnonesineillä katsottiin olevan jonkinlainen sielu; kyky tuntea ja tahtoa. Suomen kalliomaalauksia voidaan tarkastella pyyntikulttuureille tyypillisen eläinseremonialismin ja siihen liittyvän shamanistisen uskomusperinteen pohjalta.

Kalliotaiteen perusteella on pääteltävissä, että tietyt myyttiset aiheet ovat eläneet erittäin pitkään ja siirtyneet kalliotaiteesta lopulta epiikkaan.

Astuvansalmi
Savossa Ristiinan Astuvansalmen maalaukset on maalattu punamultavärillä jään sileäksi hiomalle laskevan auringon lämmittämälle kallioseinämälle, joka aikoinaan kurottautui veden ylle muodostaen suojaavan lipan maalauksille. Kuvakentän päälle on aikojen kuluessa sadevesien liuottamana muodostunut ohut kuvia suojaava läpikuultava piidioksidikerros. Kuvamäärältään maalaus on Pohjois-Euroopan suurimpia.

Kuvien geologinen ikämääritys perustuu Saimaan vesistön vedenkorkeuksien vaihteluihin. Varsinaiset maalaukset sijaitsevat 7,7-11,8 metriä Yöveden nykyistä pintaa ylempänä. Korkeimmillaan Saimaan vedet olivat 3000-2500 e. Kr., jolloin Vuoksen puhjettua veden pinta äkillisesti laski 2-2,5 metriä ja sitten vielä 8 metriä nykyiselle tasolle. Kuvat on maalattu todennäköisesti kevätjäiltä tai suoraan veneestä satojen vuosien kuluessa.

Astuvan kuvakavalkadi
Astuvansalmen kalliossa on n. 65 kuviota. Arkeologi Pekka Sarvas on jakanut kuvakentän 13 ryhmään a-n jaotuksella. Myöhemmin kuvakokonaisuuteen liitettiin vielä ryhmä o. Kuvakentän yleisimmät aiheet kuvaavat hirviä, joista 18 on hahmotettavissa kokonaisiksi ja kaksi hirvenpääksi. Yhdeksälle hirvelle on maalattu sydän ympyränä tai pisteenä.

Hirveä pidetään auringon, tähtien, taivaan ja maailmankaikkeuden vertauskuvana. Kivikauden ihminen saattoi sen avulla kuvata maailmankaikkeuden keskipistettä. Erilaisia ihmishahmoja on lähes saman verran kuin hirviä. Tavanomaisia ihmistä esittäviä tikku-ukkoja näyttäisi olevan 13 kappaletta.

Ryhmän b "Astuvansalmen mies" seisoo kädet lanteilla, samoin muista poikkeava on ryhmän k kädet vaakatasossa esitetty tikku-ukko. Hyvin harvinaisia kuvia ovat Astuvansalmen kaksi naishahmoa, joista ryhmässä f oleva vasemmassa kädessään jousta pitelevä nainen, "Astuvansalmen Artemis", on erityisen kiinnostava ja ainutlaatuinen. Ilmeisesti kumpikin kuva esittää yliluonnollista hahmoa, heimon kantaäitiä, metsän- tai lajihaltijaa. Jousta kantava nainen voi olla onnea tuottava hirven hedelmällisyysriitteihin liittyvä henkiolentokin.

Kuvakentässä on kolme sarvipäistä hahmoa, jotka on selitetty shamaaneiksi. Ryhmän d hahmolla on suurikokoinen ääriviivalla kuvattu sarvekas naamio, ryhmän f hahmoista toisella on pieni ääri-viivalla kuvattu naamio, toisella sarvet nousevat suoraan päästä. Nämä hahmot ovat saattaneet toimia sanansaattajina tuonpuoleisen ja kansansa välillä.

Astuvansalmen maalauksessa on kymmenkunta kämmenen ja/tai käpälänkuvaa ryhmissä c, f ja k. Ryhmässä e olevat jäljet on tulkittu jalkapohjien kuviksi. Näillä kuvilla on mahdollisesti korostettu paikan pyhyyttä. Ne ovat ehkä toimineet myös suojauksena tarkoituksena merkitä metsästäjän reviirin rajat.

Veneitä kuvakentässä on 8-9 kappaletta, joista 6 tai 7 on kaarevapohjaista ja kaksi suorapohjaista. Viidessä veneessä näyttää olevan keula- tai perärangassa uloke, toisessa suorapohjaisista veneistä on ristiympyräksikin tulkittu ristiriitainen kuvio.

Aurinkolaiva on yleinen aihe Skandinavian pronssikautisessa maanviljelyskulttuurissa etenkin rannikkoseuduilla. Venekuvien pystyviivat esittänevät miehistöä. joissakin veneissä erottuu selvästi hirvenpäinen keulakoriste, jollainen voisi olla nykyisin Kansallismuseon perusnäyttelyyn sijoitettu Rovaniemen Lehto-järvestä löydetty puinen hirvenpää. Vene on ikivanha tapa kuvat kuolleiden matkaa tuonpuoleiseen.

Astuvansalmen maalauksista on geometrisiksi tulkittuja kuvia ryhmä a, ryhmän h yläosa, ryhmän m vasen kuvio ja ryhmässä o oikealla oleva viivarykelmä. Lisäksi on joitakin viivoja, jotka voivat olla jäänteitä tuhoutuneista kuvista. Ryhmän e ylemmän hirven vasemmalla puolella oleva hahmo on tulkittu aiheena harvinaiseksi kalaksi. 

Tunnistamattomia eläimiä on mahdollisesti kaksi; ryhmässä d sarvipäisen hahmon alapuolella oikealla näyttäisi olevan osa jonkin eläimen päätä, ryhmässä l suuren hirven rinnan alla on nelijalkainen hännätön eläin, jota on pidetty mahdollisesti koirana.

Kalliomaalausten arkeologiset tutkimukset
Suomessa on kalliomaalausten tutkimusten yhteydessä pyritty koe-kaivauksilla saamaan mahdollisen löytömateriaalin avulla tukea maalausten ikämäärityksiin. Maan kohoamisesta johtuvaa vedenkorkeuden vaihtelua käytetään esihistoriallisissa kohteissa geologisena iänmäärityksenä, mutta se on kalliomaalausten kohdalla ylimalkainen ja sitä voi soveltaa vain suurien järvialtaiden, kuten Saimaan maalauksiin.

Astuvansalmen kalliomaalausten edustalla olevalta terassilta Sarvas kaivoi esiin kaksi nuolenkärkeä, jotka sopivat maalausten sijaintikorkeuden perusteella tehtyyn geologiseen ajoitushaarukkaan. Läntisimmän geometrisen kuvion (ryhmä a) juurelta löytyi 7,6 cm pitkä liuskekiveä oleva nuolenkärki, joka tyypiltään on samanaikaista kuin myöhempi kampakeramiikka ja Pyheensillan keramiikka.

Toinen nuolenkärki löytyi maalauksen keskivaiheilta. Se on kvartsia oleva 2,7 cm katkelma, joka edustaa pronssi-kautta 1300-500 e. Kr. Maalausten korkein ja vanhin kohta näyttäisi viittaavan Vuoksen puhkeamisen aikoihin liittäen ainakin maalauksen vanhimmat osat kampakeraamiseen kulttuuriin. Taipalsaaren Valkeasaaren kalliomaalausten läheisyydestä on löytynyt keramiikkaa, joka mainitaan maalausten ikämäärityksissä.

Tuloksettomia koekaivauksia on tehty mm. Lemin Ruominkapian, Valkealan Löppösenluolan ja Puumalan Syrjäsalmen maalausten alapuolisilla terasseilla.

Tutkimuksia pintaa syvemmältä
Kalliomaalaukset sijaitsevat useimmiten vesistöjen äärellä ja veteen päättyvillä kalliojyrkänteillä. Luonnollinen kysymys on voidaanko maalausten lähiympäristöä tutkia myös veden alla. Vedenalainen arkeologia antaa siihen mahdollisuuksia ja kiinnostavaa on se, että monet eloperäiset materiaalit säilyvät vedessä tai hapettomissa pohjakerroksissa huomattavasti paremmin kuin kuivan maan kerroksissa.

Olisiko maalausten käyttöaikana jotain esineistöä voinut joutua veteen joko uhritoimituksen yhteydessä tai vahingossa. Ensimmäinen yritys löytää tähän vastaus tehtiin Iitin Kotojärven maalausten edustalla, jossa 1 m syvyiseen rantaveteen tehdyistä koekuopista kaivettiin muutamakivikaudelle ajoitettu hirvenluun palanen. 

Ensimmäisen tarkastussukelluksen Astuvansalmella suoritti Jukka Ingnatius vuonna 1973. Seuraava yritys tehtiin Suomussalmen Hossan Somerojärven Värikallion juurella, jossa J.P. Taavitsaisen valvonnassa ja A. Kehusmaan johdolla oululaiset urheilusukeltajat tarkistivat pohjaa. Irtainta pohja-ainesta seulottiin käsin 5-6 metrin leveydeltä maalausten edustan vedenalaisilta kalliohyllyiltä. Esihistoriallisia esineitä ei löydetty.

Paikalla käytiin uudelleen v 1992, jolloin määriteltiin pohjan soveltuvuutta myöhemmin suoritettavaan vedenalaiseen kaivaukseen ja tehtiin kaikuluotaamalla tarkka pohjakartta. Paikalla on vielä syytä tehdä sukellustutkimuksia.

Astuvansalmen vedenalaiset kaivaukset
Astuvansalmen kalliomaalausten edustan pohja käytiin tarkastamassa vuonna 1985 museoviraston merihistorian toimiston toimesta. Silloin todettiin näköhavaintoihin perustuen, että ainoa tapa saada paikalla tuloksia on tehdä vedenalainen kaivaus pumppaamalla maalausten edustan pohjaterasseja.

Vuonna 1988 Savonlinnan maakuntamuseo/Saimaa-museo kaivoi Saimaan Purjehdusmuseoyhdistyksen sukeltajien avustamana viikon ajan maalausten edustan pohjaa. Tutkittavaksi alueeksi määriteltiin noin 15 metriä leveä kaistale järven pohjaa suoraan maalausten alapuolella. Jopa parimetrisen mutakerroksen ja louhikkoisen pohjan takia aluetta saatiin 75 mm mammuttipumpulla kaivettua vain noin 11 neliömetriä 4,5-6 metrin syvyydessä. Reistailevan kaluston ja puuttuvan kokemuksen takia kaivausleiri jäi lähinnä sopivien menetelmien kokeiluksi.

Meripihkapäät
Seuraavan kerran paikalla tehtiin vedenalainen kaivaus kesällä 1990. Tällä kertaa kaluston tyydyttävä toiminta ja sukeltajien kasvanut kokemus tuottivat jo tuloksia. Kaivausalueen syvimmästä kohdasta avokallion juurelta parimetrisen mutakerroksen alta löytyi kaivausten viimeisenä päivänä vajaan 9 metrin syvyydestä lähes virheetön pisaranmuotoinen meripihkainen esine, johon on kuvattuna litteälle sivulle ihmisen kasvot.

Astuvan Ukoksi ristityssä hahmossa erottuu selvästi kulmakaaret, nenä, suu ja leuka. Kaula-osassa on poikittainen lieriömäinen porattu reikä, johon on voitu pujottaa nahka- tai suonihihna. Pienoisveistoksen mitat ovat 25x14x9 mm. Valmistusaineena käytetty korkealuokkainen meripihka on läpikuultavaa ja väriltään kullanruskeaa. Esineen pinnassa on vain vähäisiä kulumajälkiä. Kasvoprofiilin nenässä on tuore lohkeama, joka on saattanut syntyä pumppausvaiheessa.

Kesällä 1991 tehtiin kaksi sukellustutkimusta. Ensimmäisen kaivausjakson aikana löydettiin neljä esinettä. Mielenkiintoisimmat löydöt saatiin syvältä mudasta laajennettaessa Astuvan Ukon löytöpaikan kaivausaluetta. Vajaan metrin säteeltä löytyi pieni pahoin vaurioitunut luunpalanen (se todettiin Tukholmassa tehdyissä tutkimuksissa nisäkkään mutta ei ihmisen luuksi) ja samasta kuopasta kulunut, mutta hyvin ilmeikäs, mitoiltaan 32x12x13,7 mm kokoinen ihmiskasvoja esittävä meri-pihkaesine ("Astuvan Akka") sekä kasvo-osa ainakin kolmeen osaan lohjenneesta ihmiskasvoisesta meripihkaesineestä ("Astuvan Poika").

Astuvan Akaksi ristitty meripihkaveistos on muodoltaan pitkulainen, kiilamainen, ja halkaisijaltaan kolmiomainen. Sen kummatkin sivut on hiottu tasaisiksi ja palan terävään kulmaan on muotoiltu ihmishahmoinen kuva, jossa erottuu selvästi kulma-kaarien alla olevat silmäkuopat, nenä, huulet, suu, leuka ja vasemmalla puolella silmäkuoppien tasalla C-muotoinen syvennys, joka voisi sopia korvaksi. Kaulassa on oikealla puolella niskaan osoittava uurros. Heti leukakuopan alapuolella on kaulan läpi niskaan ulottuva reikä, joka on kasvopuolelta kulunut väljäksi. Reiän alapuolella näyttäisi olevan jälkiä aikaisemmasta reiästä.

Vaikuttaakin siltä, että riipukseen on porattu ylemmäksi uusi reikä kulumisen seurauksena. Muut esineen pinnassa näkyvät viillot ja kuopat näyttäisivät olevan kulumis-jälkiä tai muuten luonnollisia. Esineen valmistukseen käytetty meripihka on laadultaan sameampaa kuin muissa löydöissä. Se on hiukan sienimäistä, pinnaltaan sokerimaista. Esinettä on käytetty selvästi muita Astuvansalmen löytöjä kauemmin. 

Kaivauspaikkaa tultiin vielä myöhemmin samana kesänä puhdistamaan ja jälleen löytyi esineitä. Aikaisemmasta löytökuopasta saatiin talteen vielä hyvin säilynyt 10 cm palanen nuoren peuran (Rangifer tarandus) sarvea, jossa on toisessa päässä havaittavissa työstön merkkejä. Sihtiin jäi lisäksi aikaisemmin löytyneeseen lohjenneeseen meripihkapalaan sopiva kapea kasvo-osa.

Yhteen sovitettuina paloista koostuu ihmiskasvoinen pienoisveistos, josta puuttuu takaraivo ja niskaosa. Astuvan Pojaksi ristityn esineen korkeus on vain 16,2 ja leveys 5,5 mm. Käytetty meripihka on laadultaan korkealuokkaista ja kauniisti läpikuultavaa.

Alunperin pisaramainen, hiukan vinoneliön muotoinen litteä meripihkapala on huolella hiottu ja neliön kulmaukseen on kahdelle sivulle ja reunaan työstetty silmä-kuopat, nenä ja suu. Puuttuvassa niska- ja kaulaosassa on toden-näköisesti ollut porattu poikittainen ripustus- tai kiinnitysreikä.

Vasemmalla puolella pienoisveistoksen posken kohdalla meripihkamateriaalissa luonnollinen melko syvä halkeama, jossa mikroskooppitutkimuksissa havaittiin vaaleaa kellertävänsävyistä materiaalia. Tarkemmalla analyysillä voisi mahdollisesti selvittää, onko kysymyksessä jokin orgaaninen aine, rasva tms. Meripihkassa näytti lisäksi olevan jäänteitä punaisesta väristä, joka voisi olla punamultaa tai luonnollista järven pohjakerrostumista peräisin olevaa rautaoksidia.

Mestarillista käsityötä
Astuvansalmesta järven pohjasta kaivetuissa pienoisveistoksissa käytetty meripihka on puhdaslaatuista ja kauniisti läpikuultavaa. Näyttää ilmeiseltä, että raaka-ainetta ja aihioita valittaessa on mietitty käyttötarkoitusta, tekotapaa ja pyritty esteettisesti mahdollisimman täydelliseen lopputulokseen.

Aihioiden pisaramainen muoto on suonut valmistajalle mahdollisuuden keskittyä muokkaamaan kasvojen yksityiskohtia, silmäkuoppia, nenää, suuta ja leukaa. Tarkkuutta vaativa veistäminen on voitu suorittaa esimerkiksi kärjestä talttamaisella kvartsipiikillä.

Mikroskooppitutkimuksessa näkyy selvästi työstöiskujen suunta ja voimakkuus. Silmäkuopat on saatu aikaan yhdellä tai kahdella taitavasti kohdennetulla napakammalla iskulla. Posket on veistetty silmäkuopista alaspäin madaltamalla. Sieraimet, suu ja leuka on valmistettu lyömällä aihiota suoraan edestä kapeaa etu-reunaa vasten. Aihioita on luultavasti vielä viimeistelyvaiheessa hiottu.

Pienoisveistoksissa ripustamista tai kiinnitystä varten tehdyt reiät on tehty poraamalla. Työvälineenä on voitu käyttää terävää suoraan keppiin kiinnitettyä kvartsia, jota on pyöritetty käsin hieromalla. Esimerkiksi hieno hiekka ja vesi on toiminut hioma-aineena. As-tuvan Akan kaulaosa on alunperin ollut pitempi. Tekovaiheessa tai kulumisen seurauksena alin osa on rikkoutunut reiän kohdalta, jolloin ylemmäksi kaulaan on porattu uusi reikä.

Ukko, Akka ja Poika -samaa perhettäkö?
Astuvansalmen kolmessa ihmiskasvoisessa pienoisveistoksessa on keskenään selvää samankaltaisuutta; vaikka nämä hämmästyttävän taitavasti valmistetut esineet ovat eri muotoisia ja kokoisia, ne näyttävät esittävän samaa kohdetta. Veistosten samankaltaiset profiilit, silmäkuopat, posket, ja samassa kaaressa olevat otsat ja nenät sekä sisäänpäin vetäytyneet leuat kuvaavat samanlaista alkukantaista ilmettä.

Esineitten työstötavassa ja yksityiskohdissa havaittujen teknisten eroavuuksien selvittäminen vaatii vielä oman meri-pihkan muokkaustekniikkaan keskittyvän tutkimuksen.

Karhunpää
Kesällä 1992 löytyi yli 11 metrin syvyydestä ja n 60 cm syvältä mudasta jälleen läpikuultavasta, kullan-kellertävästä meripihkasta valmistettu hämmästyttävän hyväkuntoinen esine, joka näyttäisi esittävän karhunpäätä.

Pään vasen sivu on huolellisesti tasaiseksi hiottu ja työstössä on käytetty hyväksi meri-pihkapalan luonnollista muotoa. Kulmakaaren alla erottuu heikko painauma, joka voi esittää silmää. Leuan takaosassa erottuu painauma, joka näyttäisi tehdyltä.

Pään niskaosa on lohjennut pois ja lohkeaman yläosassa erottuu selvästi poratun reiän reunus. Pään oikeaa sivua on työstetty vasenta puolta enemmän. Tylpän kuonon sieraimen sivu on voimakkaasti muotoiltu. Posken alaosassa erottuu selvä painauma, silmän painauma on sitä vastoin tuskin havaittavissa, mutta näkyy työstöjälkenä mikroskoopissa.

Edestä katsottuna kuonon sierainosa on työstetty sisäänpäin kuperaksi. Kuonon yläosa otsaan saakka on työstetty samalla tavalla. Kaulaosaa on hiottu kuonon päästä leuan puoliväliin saakka. Taakse kapenevassa harjanteessa on ollut läpiporattu reikä.

On vaikea arvioida, kuinka suuri pala niskasta on lohjennut ja onko rikkoontuminen mahdollisesti tapahtunut mammutti-pumpun paineesta. Esine ei todennäköisesti kuulu samaan kokonaisuuteen kuin aikaisemmat ihmiskasvoiset pienoisveistokset, sillä löytöpaikkojen välimatka on yli 4 metriä. Edellisvuosien esineet ja luut kaivettiin arviolta metrin säteeltä samasta kuopasta.

Kivikauden kultaa
Meripihka, kreikaksi elektron, on ollut aikoinaan erittäin haluttua ja arvokasta ainetta. Meripihka on yhdistetty aurinkoon sekä elämään ja sillä on uudemmalle ajalle saakka uskottu olevan runsaasti parantavia ominaisuuksia. Baltian ja Skandinavian maissa siitä valmistettuja esineitä on löytynyt runsaasti kivikaudella etenkin haudoista. Pronssikaudella meripihkaa vietiin raakamateriaalina, mutta myös esineinä Välimeren maihin, josta saatiin vaihdossa mm kuparia ja pronssiesineitä.

Kreikkalainen Thales kokeili 600 -luvulla elektronin sähkökemiallisia ominaisuuksia. roomalaiset varmistivat glaesuminsa saatavuuden valtaamalla Germaniasta Baltiaan johtavat kauppareitit. Meripihkaa tuotiin Suomeen ylellisyystavarana tavallisesti valmiina koruina kampakeraamisena aikana pääasiassa Itä-Preussista ja Baltian maista.

Suomesta tunnetaan Astuvansalmen löytöjen lisäksi kolme ihmishahmoista meripihkaesinettä, Karjalasta Koukunniemen Metsäpirtin, Varsinais-Suomesta Liedon Kukkarkosken päät ja pienoispatsas Kiikoisista. Kahteen ensimainittuun on kuvattu leveälle sivulle hyvin yksinkertaiset kasvonpiirteet. Vuonna 1992 tietoon tullut pienoispatsas esittää kokonaista ihmisfiguuria, jolla näyttäisi olevan pöllönaamio tai sarvet.

Itämeren piiristä tunnetaan kaikkiaan kivi-kaudelta ihmishahmoisia meripihkakoruja vain kymmenkunta. Yhdessäkään ei ole aikaisemmin käytetty meripihkapalan litteää sivua profiilin kuvaamiseen Astuvansalmen pienoisveistosten tapaan eivätkä ne ole toteutuksena läheskään yhtä kehittyneitä.

Kolmen aikaisemmin löydetyn pienoisveistoksen muodostamaan löytöaineistoon tuo Astuvan Karhu varmasti oman arvokkaan lisänsä (Pohjois-Euroopasta tunnetaan kivikaudelta vain muutama karhunpääksi oletettu meripihkaesine). Ainakin baltialaisessa kivikautisessa löytöaineistossa karhuaihetta on pidetty uskonnollismyyttisenä ehkä vielä selvemmin kuin ihmisaihetta.

Astuvansalmen tähänastiset löydöt herättävät lukuisia jännittäviä kysymyksiä. Onko taitavasti veistetyt ihmiskasvoiset meripihkaesineet kenties valmistettu paikan päällä? Ovatko ne amulettikoruja, joita on kannettu suoni- tai nahkahihnassa kaulassa. Vai ovatko ne rituaalivaatteen koristeita, jumal- tai haltijaolentojen patsaiden osia vai mikä on ollut niiden käyttötarkoitus?

Eivätkä kysymykset tähän lopu; monet Suomen kalliomaalauksista on maalattu kalliojyrkänteisiin, joissa on nähtävissä selvästi ihmishahmoisia piirteitä. Astuvansalmen kallion profiili tuo väkisinkin mieleen silmät kiinni, salaperäinen hymy huulilla Yöveden pinnan ylle erottuvan hahmon.

Voisivatko meripihkakasvot kuvatakin aikoinaan merkittävää seitakalliota tai jumalankuvaa, jonka poskille maalattiin punamultavärillä salaperäisiä kuvia? Liittyykö Astuvan Karhu Astuvansalmen kalliossa oleviin jalan- tai käpälän kuviin ja esittääkö joku niistä kenties karhun jälkeä?

Onko Astuvansalmi todellakin muinainen hyvin kauan käytössä ollut merkittävä luonnonpyhättö, kultti- ja uhripaikka? Miksi paikalta ei ole löydetty enempää tavanomaista esineistöä? Missä on tapahtunut kulttimenoihin valmistautuminen? Täytyisihän lähellä olla jokin sopiva paikka, mihin suurempi väkijoukko voisi kokoontua.

Onko paikalla uhrattu veteen, vai onko jollekin tapahtunut kauhea onnettomuus ja hän on menettänyt arvokkaat valtansa merkit syvyyksiin? Näihin kysymyksiin on mahdollista löytää vastauksia tulevissa tutkimuksissa.

Verijärven yllättävät pohjatutkimukset
Mikkelin maalaiskunnan Verijärven maalaus löytyi vuonna 1990. Paikalla käyneet Saimaan Purjehdusmuseoyhdistyksen sukeltajat innostuivat Astuvansalmen menestyksen siivittämänä suunnittelemaan pohjatutkimuksia myös Verijärven kalliomaalauksen edustalla.

Alunperin selvästi suuremmasta maalauksesta on lohkeilevassa kalliojyrkänteessä jäljellä neljän kuvan kokonaisuus kallion vasemmassa laidassa. Punaväriä näkyy paikoitellen yli kuuden metrin matkalla oikealle päin. 

Kesäkuussa 1996 paikalla tehtiin pienimuotoinen koekaivaus Suomen meriarkeologisen seuran ja Saimaan Purjehdusmuseoyhdistyksen sukeltajien toimesta. Kaivauspaikaksi valittiin suoraan veteen pariin metriin putoava kallion edusta. Tehtävänä oli myös valokuvata kalliomaalaus uudella menetelmällä, jossa lopullisessa kuvajäljennöksessä käytetään ATK -pohjaista kuvankäsittelyohjelmaa.

Pohjasedimentin kaivaus suoritettiin ejektoripumpulla ja pohja-aines seulottiin totuttuun tapaan käsin. Varsinaisessa kaivauksessa ei esineistöä löytynyt. Lohkeillutta kalliota arvioitaessa heräsi ajatus tarkistaa pohjaan maalauksen eteen pudonneita kivenlohkareita. Melkoinen äheltäminen tuotti ällistyttävän tuloksen: maalle nostetuista kymmenistä lohkareista 5-6:ssä havaittiin hyvin säilynyttä punaväriä, joka vaikutti ihmisen maalaamalta.

Aluksi epäuskoisina joukkomme sovitteli värillisiä palasia toisiinsa ja riemuksemme palaset sopivat yhteen. Kokonaisuus on n puoli neliömetriä ja näyttäisi siltä, että tarkoituksena on ollut peittää kallion halkeamia punamultavärillä.

Verijärven löytöä voidaan pitää poikkeuksellisen mielenkiintoisena; Suomesta ei ole koskaan aikaisemmin löydetty vedessä jopa tuhansia vuosia säilynyttä kalliomaalausta; myöskin halkeamaan maalaaminen on tuiki harvinaista.

Jatkotutkimusten kannalta Verijärvi sijaitsee kiinnostavasti muinaisten vesireittien solmukohdassa. Paikalla on saattanut olla hyvä kevätkalastuspaikka ja varmasti muutakin toimintaa. Se on mahdollista selvittää pohjasedimenttinäytteistä mm mikroatomitutkimuksilla.

Vedenalaiskaivauksissa on mahdollista löytää kallion käyttöön liittyvää esineistöä. Pohjassa vielä olevat lohkareet on syytä nostaa ylös ja etsiä niistä lisää maalauksia. Säilyneestä maalista on otollinen tilaisuus tehdä tarkempia määrityksiä.

Astuvansalmen ja Verijärven löydöt innostavat varmasti jatkotutkimuksiin, mutta ensin olisi löydettävä rahoituskeinot. Kuluneen kesän tutkimuksia rahoitti Mikkelin maalaiskunta, Saimaan Purjehdusmuseoyhdistys ja Savonlinnan maakuntamuseo. Astuvansalmen viikon mittainen tutkimus onnistui allekirjoittaneen Wihuri -säätiöltä saaman apurahan turvin.

Lopuksi haluaisin kiittää kaikkia Astuvansalmella ja Verijärvellä olleita vapaaehtoista työtä tehneitä sukeltajia sekä ystäviä, jotka ovat vuodesta toiseen jaksaneet olla mukana välillä hyvinkin yksitoikkoisessa, mutta myös loistavia tuloksia antaneessa tutkimustyössä.